Leikkimökki Jymy Katso suurempana

Leikkimökki Jymy

Jymy on tukeva, kaunis ja monikäyttöinen leikkimökki, jossa lapsi voi leikkiä ympäri vuoden.

Perustoimitus 92 mm hirrestä. Katon ja lattian eristysmateriaalit kuuluvat toimitukseen.

Tiedot

Leikkimökki Jymy - Monikäyttöinen yleismökki

Leikkimökki Jymy on upea mökki joka toimii tarvittaessa myös majoitustilana. Lähtökohtana oli suunnitella äärimmäisen upea leikkimökkirakennus, joka on riittävän suuri aikuisten tarvitsemille patjoille, mutta riittävän pieni jotta lapsi kokee sen helposti kotoisaksi.

Ison rakennuksen laatua myös perheen pienimmille

Leikkimökki Jymy on toteutettu tinkimättömästi samalla periaatteella kuin myös isot lomarakennukset. Jymy on edustava, kestävä ja eristetty piharakennus. Jymyssä voi leikkiä viihtyisästi, vaikka ulkona sataisi räntää eikä leikkimökin käyttö rajoitu pelkästään kesä- heinä- ja elokuun lämpimiin päiviin.

Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden pystyttää leikkimökki joka ei jää turhaksi vaikka lapset kasvavat. Jymy toimii lapsen omana mökkinä lapsuudesta aikuisuuteen eikä tukevan rakenteen takia menetä edustavaa ulkonäköään vuosienkaan kuluessa. Leikkimökin ovi pakottaa aikuiset hieman kumartumaan sisääntulossa mutta Jymy onkin ensisijaisesti suunniteltu perheen pienille sankareille.

Esillä näyttelyalueella Vetelissä

Leikkimökki Jymyyn voi käydä tutustumassa Nettihirren näyttelyalueella osoitteessa Jyväskyläntie 180, 69700 Veteli.

Toimitussisältö

Jymyn toimitussisältö on kattava ja ajateltu ympärivuotista käyttöä varten. 92 mm hirsi on tukeva ja pitää itsessään jo hyvin lämpöä. Lisäämällä eristeet lattiaan ja kattoon mökki on helppo lämmittää talvellakin sähköpatterin avulla.

Seinät

  • 92 mm höylähirsikehikko vakiona (ohuemmat kehikot myyntipalvelun kautta)
    • Hirret toimitetaan suorilla päillä, kuvissa näkyvät viisteet eivät kuulu vakiotoimitukseen
    • Puukehikkoon tehdään tapitusporauksia ovien ja ikkunoiden pieliin ja päätykolmioihin rakenteen vahvistamiseksi
  • Kierretangot, aluslevyt ja mutterit
  • Vaarnatapit metritavarana

 

Lattia

  • Lattiaponttilauta 28 mm
  • Lattianiskat 48x98
  • Mineraalivilla 100 mm
  • Tuulensuojalevyt 12 mm
  • Tuulensuojalevyjen kannatuskoolaus

 

Terassin lattia

  • Terassilauta 28x95, painekyllästetty
  • Terassiniskat 48x98, puuvalmis
  • Terassiniskojen kannatinrimat, 44x48 tai vastaava, puuvalmis
 

Katto

  • Palahuopa, musta
  • Räystäs- ja harjakaistat, huopa
  • Huopakaton aluslaudoitus, ponttilauta 19x95
  • Kattoniskat 48x123 
  • Otsalaudat 20x120 hienosahattu
  • Villastopparit ilmarakoa varten
  • Mineraalivilla 100mm
  • Höyrynsulkumuovi
  • Hirsipaneli sisäkattoon
 

Ovet ja ikkunat:

  • Umpipaneloitu ovi lukkorungolla, modulimitta 7x17, eristetty, ilman lukkopesää ja pintaheloja
    • Ikkunallinen ovi myyntipalvelun kautta
  • Ikkuna 9x6, 2-kertaisella lasilla, avattava, puuvalmis
 

Muut

  • Ovien ja ikkunoiden pielilaudat, 19x95 PHL
    • Toimitetaan ylipitkinä, asiakkaan itse muotoiltavissa oman maun mukaan
  • Ovien ja ikkunoiden kiinnitykseen tarvittavat liukukiinnikkeet
  • Kattoniskojen kiinnittämiseen tarvittavat kattokulmat ja hirsikkeet
  • Lattia- ja kattolistat 19x95 PHL, halkaistu valmiiksi tehtaalla, normaalioksainen kuusi
  • Höyrynsulkupaperi Ekovilla X5 lattiaan
 

Ei kuulu toimitukseen

  • Perustustarvikkeet
  • Muut rautakauppatarvikkeet kuten naulat ja ruuvit
 

Toimitusaika ja tapa

Leikkimökki / Vierasmökki Jymy valmistetaan aina tilauksesta ja toimitetaan lähtökohtaisesti rakennuspakettina. Rahti riippuu merkittävästi toimitusosoitteesta, joten se laskutetaan aina erikseen tapauskohtaisesti.

Lähetä sähköpostia