Asiakaskohtaisten hirsikehikoiden erikoisliike.

Olemme valinneet toimintatavaksemme piirtää ja suunnitella hirsikehikoita asiakkaiden tarpeisiin. Myös suuri osa valmismallistostamme on syntynyt asiakkaidemme kanssa yhdessä tehdyn suunnittelutyön tuloksena. Asiakkaamme kertovat minkätyylistä rakennusta he tarvisivat ja me muokkaamme hirsikehikot vastaamaan näitä tarpeita. Suunnittelussa on pyritty huomioimaan usein juuri asiakkaan tontin asettamat piirteet esimerkiksi ikkunoiden ja ovien sijoittelun osalta. Lopputuloksena asiakkaamme ovat saaneet rakennuksia, joihin on helppoa olla tyytyväisiä vielä vuosienkin päästä.

Koko suunnittelu- ja myyntiprosessimme on tällä hetkellä suunniteltu niin, että olemme yksilöllisten hirsikehikoiden osalta edelläkävijöitä.

Hirsikehikoiden hinnoittelu ja saatavuus

Kaikkia sivuillamme olevia malleja voi edelleen tilata, mutta osassa malliesta käytämme tai suosittelemme eri hirsiprofiileja kuin millä nettisivuilla oleva malli on piirretty. Tästä syystä mallien ulkonäköön voi tulla hirsiprofiilien muutoksista johtuvia pieniä muutoksia.

Hirsikehikoiden hinta perustuu pääosin rakennuksen materiaalikustannuksiin. Jos jostain mallista puuttuu hintatieto, niin kustannuksia voi arvioida samansuuruisten rakennusten kustannuksista.

Teemme rakennuksia myös täysin toiveiden mukaisesti!

Jos kaipaamaasi rakennusta ei vielä mallistostamme löydy niin teemme sinulle mielellämme uuden version. Kehitystyön tuloksena olemme äärimmäisen kilpailukykyisiä myös yksilöllisten hirsikehikoiden myynnissä. Tutustu toimintatapaamme alla olevasta videosta ja ota yhteyttä oman tarpeesi pohjalta.

Katso alla oleva video rakennuksen piirtämisestä

Nettihirren kautta saat yksilöllisesti sekä pieniä että keskikokoisia rakennuksia.

Käytössä ajantasaiset suunnitteluohjelmat

Hirsirakennusten suunnittelussa käytämme suomalaista Vertex Pro -ohjelmaa, jonka avulla pystymme tekemään pohjapiirustuksiin haluamiasi muutoksia. Ikkunoiden ja ovien sijoittelun vaikutukset näkyvät tarvittaessa yhtä aikaa sekä 3D-kuvassa että pohjapiirustuksessa.

vertex-pro

Kaikki valmisrakennuksemme ovat muuteltavissa toiveiden mukaan

Jos joku mallistomme tuote miellyttää sinua, mutta haluaisit tehdä siihen myös omia muutoksia, ota rohkeasti yhteyttä. Olemme valinneet liiketoiminnan perusperiaatteeksi asiakaslähtöisen palvelun ja uskomme siihen, että asiakkaan pitää pystyä saamaan haluamansa rakennus. Kaikki sivuillamme olevat hirsirakennukset mietittyjä ja itse suunnittelemiamme kokonaisuuksia. Aiemmin toteuttamamme rakennukset löytyvät myös valmiina tietokannastamme, joten muutosten tekeminen on nopeampaa kuin täysin uuden mallin luominen. 

Oma mallistomme toimii erinomaisena lähtökohtana suunnitteluun. Halutessasi saat kuitenkin olla vaikuttamassa oman rakennuksesi yksityiskohtiin. Malleja voidaan myös piirtää suunnitteluohjelman näytöllä etäyhteyden avulla. Visualisoinnilla voimme myös mallintaa sinulle kaiken pelkästä hirsirungosta aina valmiiseen mökkiin asti.

Todellisuutta vastaavat 3D-kuvat

Teemme rakennusvaihetta varten havainnollistavia 3D-kuvia. Mallinnettujen kuvien vastaavuus todellisuuteen on varmistettu myös käytännössä. Vertaamalla kasauskuvia mallinnettuihin kuviin on helppo varmistua siitä, että kehikon kasaus tapahtuu varmasti oikein.

Mallinnetut pohjakerrokset vs todellisuus

Pitkä kokemus hirsirakentamisesta

Pitkä kokemus erilaisten hirsirakennusten teknisistä haasteista ja asiakaspalautteesta toimii lähtökohtana onnistuneisiin projekteihin. Olemme toimittaneet satoja hirsirakennuksia Suomeen ja toimimme yhdessä luotettavien kumppanien kanssa. Suunnittelussa käytämme hyväksi vuosien aikana kertynyttä kokemusta ja asiakaspalautetta.

Rakennuspaketeissamme pyrimme sekä käyttö- että asennusmukavuuteen. 

Hirret tarkasti määrämittaisiksi automaattikoneilla

Kun rakennuksen runkomalli on valmis, siirretään työstötiedot automaattisille salvoskoneille. Laadukas konekanta oikein käytettynä takaa sen, että hirsien salvokset sopivat helposti yhteen ja ovat aina oikeilla kohdilla. Olemme saaneet runsaasti palautetta siitä, että valmistamamme hirsikehikot ovat helppoja pystyttää.

Rakentamista varten toimitamme myös seinäkohtaiset hirsikuvat. Varsinaisen toimituksen hirret ovat numeroituja ja numerot löytyvät myös seinäkuvista. Pystyttäminen on helppoa, koska hirsien paikat ovat heti tarkasti selvillä.

Hirret toimitetaan numeroituina

hirsikuvaesimerkki

Selkeiden ohjeiden ja laadukkaiden osien ansiosta hirsikehikon pystytys vie hyvällä porukalla vain tunteja
.Hirsikehikon kasausta

Yksilöllisen hirsirakennuksen tilausvaiheet

Ensimmäinen vaihe on aina yhteydenotto myyntipalveluumme. Kaikki myyjämme pystyvät keskustelemaan tarpeistasi ja antamaan vinkkejä rakennuksen suunnittelussa. 

1. Pohjapiirustuksen luonnos ja 3D- suunnittelun aloittaminen

Kun asiakkaan kanssa on päästy yhteisymmärrykseen rakennuksen mitoista ja tyypistä, aloitetaan suunnittelu käytössämme olevilla suunnitteluohjelmilla. Lähtökohtana toimii hyvin yksinkertainen pohjapiirustus, josta käy ilmi halutut huoneet, ikkunoiden ja ovien sijoittelu sekä mahdollisesti tilojen käyttötarkoitukset.

Luonnostelma pohjakuvasta

Näistä lähtökohdista saamme luotua tarkemmat 3D kuvat ja pohjapiirustuksen tarkkojen mitoitustietojen kanssa. Tässä vaiheessa suunnittelutyötä jatketaan, kunnes lopputulokseen voidaan olla tyytyväisiä. Monesti muutoksia tehdään lisää sen jälkeen kun nähdään miltä alkuperäinen ajatus näyttää mallinnuksen jälkeen.

Rakennuksen ominaisuuksia selventämään voidaan myös toimittaa erilaisia leikkauskuvia, joista rakennuksen ominaisuudet hahmottuvat vielä selkeämmin.

havainnollistava leikkauskuva

2. Toimitussisällön valinta ja tarjouksen tekeminen

Kun rakennuksen malli on saatu valmiiksi päätetään tulevan toimituksen sisältö. Asiakkaana saat valita mitä osia haluat meiltä mukaan toimitukseen ja mitä osia haluat hankkia itse. Pääsääntöisesti toimitukset ovat puuosatoimituksia, joihin kuuluvat seuraavat osat.

  • Hirsikehikko määrämittoihin salvostettuna
  • Ovet ja ikkunat puuvalmiina
  • Lattian ja kattorakenteiden puutavara juoksumetritavarana
  • Pielilautojen ja listojen puutavara juoksumetritavarana
  • Kierretangot osineen tarvittaessa
 
Lisäksi toimitamme muut halutut osat sopimuksen mukaan. Toisinaan toimituksen mukana tulee myös
 
  • Vesikattomateriaali (kattopelti listoineen tai huopakate)
  • Eristevillat lattiaan ja kattoon
  • Tuulensuojalevyt silloin kun rakennus eristetään
  • Höyrynsulkupaperi kosteisiin tiloihin
  • Tarvittavat rautakauppatarvikkeet (Ovien ja ikkunoiden helat)
 
Toimitussisällöt ovat muokattavissa aina tilanteen vaatimalla tavalla. Kun rakennuksen tyyppi ja toimitussisältö ovat selvillä lähetämme eritellyn tarjouksen.
 
 

3. Tuotannon aloittaminen

Kun asiakas hyväksyy tarjouksen ja rakennuksen 3-D mallin, tuotetaan mallista tarkat rakennekuvat ja hirsiosien työstölistat. Tässä vaiheessa toimintamme myös rakennuslupakuvat asiakkaalle lupaprosessia varten. Rakennuslupakuvien osalta toimitamme vain rakennukseen liittyviä kuvia ja asiakkaan tehtäväksi jää huolehtia asemapiirustuksen osuus. Mikäli tilaus halutaan perua rakennuslupien toimittamisen jälkeen, veloitamme suunnittelumaksun. Rakennuslupakuvien toimittamisen jälkeen muutoksia ei enää normaalisti tehdä vaan tilaus siirretään tuotantoon sovitulla toimitusajalla.

4. Toimitus ja rakennuksen pystytys

Toimittamamme hirsirakennukset pakataan säänkestäviin muoveihin, joissa niitä voi säilyttää jonkin aikaa myös ulko-olosuhteissa. Toimituksessa hirret ovat omissa paketeissaan, joten pystyttäminen onnistuu helposti vaiheittain..

Toimitus säänkestävissä paketeissa

Hirsipaketti

Rakennuksen pystyttäminen itse on ohjeiden perusteella helppoa, mutta vaatii toki jonkinlaista tekemisen taitoa. Kauttamme voit saada varsinkin sesonkiaikojen ulkopuolella myös suosituksia hyvistä rakentajista.

Katon tekoa

Peltikatteen asennus

Valitse Nettihirsi - Valitse yksilöllinen palvelu

Onpa oma tarpeesi mikä tahansa kannattaa valita toimittajaksi Nettihirsi. Päämäärämme on, että jokainen asiakkaamme voisi olla tyytyväinen asiakas ja haluamme räätälöidä pakettimme juuri sinulle. Valitsemalla Nettihirren hirsirakennuksesi toimittajaksi voit olla varma siitä, että sinua palvellaan mahdollisimman hyvin.